torstai 22. joulukuuta 2011

Let's Go to Bowling and about Explorer!

18 DAY Valitettavasti en ottanut tänä päivänä kuvia, mutta kerron vähäsen sitten extrana muistakin retkistä (keilailun lisäksi) mitä Explorer-passilla oikein sai.
Eli jos osti matkan lisäksi Explorer-passin sai esimerkiksi matkan Hastingsiin, mutta siellä tapahtuvista aktiviteeteista piti maksaa itse lisää, jos niitä halusi kokea. Tottakai STS rahastaa, sehän on yhtiö! :D Ja niin tekevät muutkin, kuten EF. Eli salakuljettajien luolista, linnan raunioista ja akvaariosta sai sitten maksaa enemmän. Mutta ei se muistaakseni kovin kallista ollut. Tosin en ole varma olisinko halunnut maksaa, jos olisin tiennyt, että saan tarpeekseni jo akvaarioista joita nähtiin toisenkin kerran, ja ei se salakuljettajien luolastokaan mikään "pakko nähdä" paikka ollut. Linnan rauniot oli ihan nätit. Olisin kyllä voinut elää ilmankin moista kokemusta... :)

Seuraava Exploreriin kuuluva retki oli Brighton Pavillioniin eli siellä asui se joku George. :D Mutta oli hieno palatsi hänelläkin, ja siellä sai sellaiset kuulokkeet päähän, ja niistä tuli ohjeita minne mennä seuraavaksi ja sitten sai kuulla kiinnostavia tarinoita tästä Georgesta.

Ja Explorer-passi kannattaa ostaa jo sen takia, että pääsi toisen kerran Lontooseen! Muuten olisi nähnyt sen vain kerran ja silloinkin liian vähän. Mutta jälleen piti pulittaa lisää rahaa Madame Tussaud'sta. Se oli kyllä ihana paikka, joten en kyllä heittäisi sitäkään kokemusta pois.

Varmasti turhin, mitä Explorer-passilla sai oli se toinen akvaario, Sea Life Centre. Kyllähän kalat on ihan kivoja, mutta kun on nähnyt jo yhden akvaarion siellä Hastingsissa niin siitä tuli aika tylsää... Yksi akvaario / loma kiitos! Ja kun leadereiden mielestä meillä ei ollut tarpeeksi tekemistä, piti etsiä jälleen niitä ihme faktoja, jotka tekivät retkestä ärsyttävämmän.

Viimeinen, mitä passilla sai oli keilaus ja se oli hauskaa! Se loi ihanan yhteishengen ja sai meidät vielä surullisemmaksi kun oli pakko lähtä kotiin parin päivän päästä.

Mutta suosittelen passin hankkimista, sillä nuo eihän noita lisäkustannuksia ole pakko maksaa. Lontoosta kannattaa ainakin ottaa kaikki irti, jos siellä on joku paikka, mihin pääsee... ja voi tulla halvemmaksikin kuin yleensä, kun menee ryhmänä sinne :D Pariisissa ei tainnut passilla mitään saada...

sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Double Deckers ♥

DAY 17 Tämä taisi olla ainoa pilvinen päivä Brightonissa. Kaikkialta saa kuulla, miten Iso-Britanniassa AINA sataa. No eipä satanut meidän reissulla kuin kerran, ja silloinkin olimme risteilyllä, jolla meidän yllemme ei tullut pisaraakaan!


Oli tiistai, ja oli enää kolme päivää lähtöön. Reissu alkoi jo olla lopussa, mutta se ei vielä mieltä painanut. Aamulla oli neljä tuntia koulua, kuten aina ennenkin ja sitten museo-vierailu. Perussettiä. Tuossa kuvassa näette vasemmalla kauempana kaksikerroksisen bussin ja tuossa edessä taitaa olla yksikerroksinen, joka oli aika harvinainen näky.





Museo itsessään oli aika karmea - luita, eläinten päitä ja muuta ihanaa... joten ajattelin säästää silmiänne ja näyttää tämän ihme kivikuvan :D





perjantai 6. toukokuuta 2011

OMG, I'm so in love ♥

DAY 16 Aamulla meillä oli oppitunnit, sitten mentiin Sea Life Centreen. Jee... kaloja... taas!







Illalla oli sitten disco... jossa nähtiin niitä epsanjalaistyyppejä :D Harmi että ne tuli vasta meidän viimesellä viikolla siellä ): Olisi voinut edes tutustua, mutta oli liian vähän aikaa... :s

perjantai 1. huhtikuuta 2011

PORTSMOUTH.


DAY 15 - Sunnuntai-aamuna lähdin ystäväni Sannan kanssa Portsmouthiin espanjan ryhmäläisten kanssa... suomalainen leaderimme ei ollut mukana, joten olimme siellä vähän orpoina... Menimme junalla sinne ja saimmekin olla koko päivän kaksistaan jätettyämme espanjan ryhmän taaksemme (: Kävimme jossain hienossa puistossa, jossa oli oikein pieni eläintarha siinä keskellä ja siellä eläimiä, kuten kilpikonnia, marsuja ja lintuja (:


Sitten shoppailimme loppu ajan... juutuimme yhteen kalliiseen kauppaan, johon meillä ei ollut varaa ja siellä se aika sitten vierähtikin... sen jälkeen kävimme lyhyesti Primarkissa, Englannin halpaketjumyymälässä, jossa on halvempaa kuin Suomen vastaavissa "halpa"myymälöissä. Englannissa halpa sai aivan uuden merkityksen, kun uusia, suosittuja leffoja oli kahdella punnalla, kalliita Wii-pelejä vain kympillä (normi hinta Suomessa 40e:stä ylöspäin), uusimmat, vasta muutamia päiviä aiemmin julkaistut levyt vain 12 puntaa (tosiaankin, ostin Cyruksen levyn bonusmateriaaleineen (CD+DVD) tuolla hinnalla!!! Suomessa saattaa mennä yli 20e... eikä bonusversiollisia ole ainakaan minun silmiini pistänyt...) - sekä DVD:t ja Wii-pelit sekä CD-levyt HMV:stä ja tennareita myös kahdella punnalla Primarkista... ostin niitä sitten 3 paria (: Myös kaikki T-paidat, puserot yms. sai alle 4 punnan hintaan sieltä... tosin sitten aletaan jo puhumaan hinta-laatu suhteesta, ja pusero, jonka sieltä ostin, on jo nyppyyntynyt rumaksi, mutta kengät ovat säilyneet todella hyvin! Kirjat olivat Englannissa aikalailla samassa hintaluokassa kuin Suomessa... pokkarit kympillä... (:


Ja jos joku sattuu (minun lisäkseni) keräilemään I ♥ -paitoja, niitä sai halvalla (: Minulla on nyt I ♥ London, Paris ja Brighton T-paidat. Lontoo-paitoja taitaa olla kaksi kappaletta... ja sitten vielä I ♥ London ja I ♥ Brighton -hupparit. Kun menen kesällä Italiaan, taidan jatkaa I ♥ -harrastustani ostamalla I ♥ Rome ja ehkä I ♥ Firenze -paidat... Äiti tykkää kun kaappi on täynnä samanlaisia T-paitoja eri printillä :'D Onneksi eri värejäkin ja fontteja löytyy (:


Shoppailun jälkeen kävimme Subwaylla.... ihan niin kuin niitä ei olisi Suomessa jo tarpeeksi... ja sitten häivyimme takaisin B:hen. (:

sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

LONDON, I LOVE YOU !

DAY 14 Neljästoista päivä oli mahtava - LONTOOSEEN ! Päivä alkoi sillä, että aamulla 8:30 rautatieasemalle, sieltä sitten kohti Lontoota (:

Lontoossa suunnattiin Madame Tussaud'siin. Tässä kuvia sieltä:

Iki-ihana Robert Pattinson! Useiden tyttöjen unelmamies :D Mutta ei minun... Lautnerista ei edes ollut vahanukkea Lontoon Madame Tussaud'sissa ):

Ja toinen ihanuus Zac Efron, josta jopa minäkin pidän, oli tyrmistyttävän epäaidon näköinen... mitä kamalaa vahanukelle oli tapahtunut? :D

Miley (jota vieläkin ihme kyllä fanitan) oli hirveän lyhyt. Patsaathan tehdään sen oikean mallin mukaiseksi... (:

Marilyn Monroe oli säteilevänä omassa hienossa "kopissaan" joka hänelle oltiin rakennettu... Tämä on todella canha vahanukke, sillä se on ollut Madame Tussaud'silla silloinkin, kun äitini kävi siellä vuonna pottu ja nakki. :D

Isaac Newton... eli kyllä siellä fiksujakin tyyppejä oli (:


Ja tässä karmivia irtosilmiä. Oikean näköisiä, eikö vain?
Tässä vaiheessa, kun katselemme miten nuket on tehty, minä ja kaverini huomaamme kellon olevan hirveän paljon, ja meillä on kamala kiire kokoontumispaikalle. Ryntäämme Madame Tussaud'sista ulos, ja otamme kartan käteemme. Emme tiedä yhtään missä olemme, yritämme paikantaa itseämme kartasta. Se ei oikein onnistu, pysäytämme englantia puhuvan pariskunnan ja kysymme missä olemme. He kertovat meille sen (onneksi!) ja jatkamme matkaa kokoontumispaikkaa kohti. Matkalla leaderimme Leena soittaa peräämme huolestuneena ja kysyy missä olemme... muut ovat jo käyneet kokoontumispaikalla. Me lähdemme ripeästi kohti paikkaa ja sitten eteemme tulee Gay-festivaali. Tiet on suljettu ja edessä on aitoja, joiden takana ihmiset katsovat keskellä tietä olevaa paraatia. Alamme itse kiertelemään yrittäen päästä eteenpäin. Saan neron idean lähtä pikkuisille syrjäkaduille välttääksemme ruuhkan. Pikkukatuja ei näy kartassamme ja eksymme niille. Kysymme kahdelta paraatin turvamieheltä missä olemme. Ensimmäinen ei edes asu Lontoossa, eikä siis tiedä mitään, ja toinen neuvoo meille kiertoreitin paraatin välttämiseksi - sekin kulkee pikkukaduilta. Taas eksymme. Soitamme Leenalle. Leenalla on hyvä kartta, toisin kuin meillä, ja hän löytää meidät helposti.
Sitten lähdemme kohti shoppailukatua, Oxford Streetiä. Yksi kasvaneesta porukastamme haluaa käydä jossain tietyssä kaupassa ja menemme sinne. Muualle emme sitten ehdikään. Ostan vain yhden Twilight-paidan kaupasta. Sitä käytän myöhemmin mennessäni katsomaan englantilaiseen elokuvateatteriin ilmestyneen Eclipsen.
Sitten palaammekin jo kotiin. Siinä oli seikkailua kerrakseen (:

keskiviikko 23. helmikuuta 2011

About the school.

DAY 13 Tänä perjantaina meillä ei ollut kuin koulua yhdestä neljään. Voisinkin kertoa nyt sitten enemmän koulusta. Eli meillä oli aina kolme tuntia koulua. Se oli jaettu kahteen osaan plus sitten ruokataukoon. Ensimmäinen puolikas meillä oli aina englantilaisen leaderin kanssa. Siellä yleensä juteltiin ja tehtiin kaikkia ryhmätöitä yms. Ei hirveästi kirjallisia juttuja. Sitten oli aina ruokatauko, eli syötiin ne eväät, jotka meille oli aamulla annettu. Toinen puoli koulupäivästä oli sitten ääntämisharjoituksia suomalaisen leaderin johdolla. Se oli sitten sitä kirjallista työtä, joka vähän masensi, kun oli kerta kesä ja aurinko paistoi kauniisti ulkona. Mutta näin myöhemmin voin sanoa, että lausumisharjoitukset auttoivat koulun kanssa.

Tuon päivän vietimme kanssa shoppaillen :D Aina kun oli vapaata, oli shoppailun aika. Eihän sitä muuten olisi saanut mitään tuliaisia itselle ja kotiin!! :D

perjantai 18. helmikuuta 2011

Those are the best memories ♥



DAY 12

LADIES AND GENTLEMEN! May I introduce Brighton Pavillion? Here it is!
Eli aamulla kävimme Brighton Pavillionissa, jossa on asunut hiiiiirveän rikas mies... olikohan se nyt Yrjö... eli George. Sieltä ei saanut ottaa kuvia... (yhyy!). Se oli aivan mielettömän hieno. Saimme sellaiset puhelimet, joista kuului koko kierroksen esittely... nykyaika on niin tekninen!

Tämän jälkeen oli taas oppitunnit ja illalla muistaakseni Treasure Hunt. Siinä etsittiin kaikkea mahdollista... piti purkittaa pulloon hiekkaa. Piti ostaa pikkuhousut. (Nämä koituivat osin minun tehtävikseni)... Muita olivat mm. käytetty teepussi ja hiusten värjäys (sellaisella väliaikaisella värillä). Yksi tehtävä oli laittaa vaatteet väärinpäin koko Treasure Huntin ajaksi. Yksi oli viedä leadereille joitain random-ihmisiä... Siinä sai sitten selitellä, että meillä on nyt tällainen peli menossa ja sellaista... Piti tuoda sanomalehti ja Mäkkärin roskia (esim. paperipussi) ja Englannin lippu. Tehtäviä oli vaikka kuinka paljon, ja todella iso haaste oli se, että kaupat menivät kiinni siihen aikaan, ja oli hankala hankkia joitakin asioita. Se oli yksi kielikurssin hauskimmista jutuista!