sunnuntai 1. elokuuta 2010

In Brighton baby!


DAY 4 Saavuimme Brigtoniin siinä puolikahdeksan maissa aamulla. Olimme "nukkuneet" koko yön bussissa Pariisista Englannin kanaalin ali Brightoniin. Englannin kanaalin ali menimme junalla, jonka sisässä bussi oli. Ikinä ollut mitään niin kummallista. Bussilla ajettiin junan sisään, ja sitten bussi pysähtyi ja sen edestä ja takaa sulkeutui ovi, joten olimme sellaisessa kopissa bussin sisällä, joka oli junan sisällä. Aamulla olo oli tosi väsynyt, ja vaikka Englannin kauniit maisemat näkyivät bussin ikkunasta, olin niin väsynyt, etten jaksanut silmiäkään pitää hetkeäkään auki. Kun noustiin bussista, oli sitten joka paikka kipeä.

Minun tuurillani kävi tietysti niin, että oltiin viimeiset Alicen ja Gretan kanssa, joiden isäntäperhe (meidän tilanteessa taksi) tuli hakemaan meitä. Aluksi oli ihan outo olo, kun ajettiin ihan väärää puolta tiestä. :D Tuntui että kohta törmätään vastaan tulevaan autoon! Mutta ei tietenkään törmätty. Sitten päästiin perille tyypilliseen englantilaiseen taloon. Tosin siinä oli palmu pihalla, ja se ei ole kovin yleistä, mutta... Englantilaiset talot ovat aina tosi lähekkäin toisiaan ja kaksi aina kiinni toisissaan. Talo oli juuri sopivan kokoinen kahdelle hengelle, mutta meitähän oli viisi. Isäntäperheeseen kuului yksinhuoltajaäiti ja hänen pikkuinen 2,5v. tyttärensä.

Joka huoneessa, paitsi keittiössä oli kokolattiamatto ja pyykinpesukone oli keittiössä 8D

Ekana päivänä perheen äiti antoi meille aamiaisen ja näytti bussipysäkit; mistä mennään bussiin ja missä jäädään pois, että päästää kouluun. Jäätiin sitten loppupäiväksi shoppailemaan. Varmaan jäi meidän ainoaksi 'vapaapäiväksi'. Joka päivä oli siitä edespäin ohjelmaa. Itse asiassa sinäkin päivänä olisi pitänyt olla tapaaminen ryhmän kanssa, mutta se peruttiin, kun kaikki olivat niin väsyneitä. Kun tulimme takaisin isäntäperheeseen, perheen äiti oli yllättänyt meidät ja ostanut Alicelle kakun, puhaltanut ilmapalloja ja koristellut paikan. Alice täytti sinä päivänä 16v. Ja ajatelkaa - tämä nainen oli tuntenut Alicen vasta pari tuntia! :D



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti